vastuullisuus

VASTUULLISESTI LEVILLÄ

Matkailijat tulevat Lappiin nimenomaan luonnon vuoksi. Luonnon vaaliminen on suurimpia arvoja niin paikallisesti, mutta myös vuosittain järjestettävälle Levin maailmancupille, joka ottaa vastuullisuuden huomioon eri osa-alueissa kuten ekologisessa, taloudellisessa sekä suosiokulttuurisessa vastuussa.

Aina löytyy tietenkin parannettavaa, mutta järjestelytoimikunta katsoo asioita kestävän kehityksen kannalta ja se pystyy tekemään vaadittavia ja tarvittavia muutoksia hyvinkin nopealla tahdilla.

Lue lisää: Lumen salaisuus (levi.fi)

EKOLOGINEN VASTUU

Säilölumi ja sen tuomat positiiviset vaikutukset

Lumen säilöntä on tullut tärkeäksi osaksi hiihtokeskusten lumi-infrastruktuuria sekä Levin maailmancupia. Säilölumi otettiin Levillä käyttöön vuonna 2016, jotta pysyttiin varmistamaan Levin maailmancupin lumivarmuus ja kisan läpivienti. Ensimmäiset säilölumikasat Levi Black –rinteeseen tehtiin keväällä 2016 ja kaikki meni odotusten mukaan. Pari viikkoa ennen kilpailua säilötty lumi levitettiin rinteeseen ja kilpailu saatiin vedettyä kunnialla läpi. Hiihtokeskus oppi paljon ensimmäisestä lumensäilöntävuodesta. Lumikasojen paikkaa rinteessä muutettiin seuraavalle vuodelle ja samalla alkoi myös lumikasojen suojapeitteiden tutkiminen. Minkälainen suojapeite estäisi lunta sulamasta vielä paremmin?

Tätä nykyä hiihtokeskus säilöö lunta Levin maailmancupin lisäksi myös Eturinteille lokakuun alun laskettelukauden sekä Koillisrinteille hiihtokauden avausta varten. Säilölunta hyödynnetään myös kesäkuussa, kun Kesäparkki palvelee freestylelaskijoita Gondolihissin luona.

  • Lumi tehdään tammikuun lopulla / helmikuun puolessa välissä lumitykkien avulla, silloin kun mahdollisimman kylmää. Näin vettä ja energiaa tarvitaan mahdollisimman vähän. Tämän jälkeen lumi levitetään rinnepohjaksi ja turvallisuus syistä hieman rinteen ylikin, ettei rinteeseen muodostu jyrkkiä seiniä. Vapun jälkeen, kun hiihtokeskus suljetaan, lumi kerätään rinteestä lumitamppareita käyttäen isoiksi kasoiksi eri puolille tunturia. Kaivinkone muotoilee kasojen sivut, jotta niistä tulee särmikkäitä, tiiviitä paketteja. Tämän jälkeen alkaa peittäminen. 

     

    Alkuvuosina lumikasat peitettiin paksuilla rakennushuovilla. Aurinkoa pois heijastavat valkoiset huovat olivat kustannustehokas tapa, sillä niitä voitiin käyttää uudestaan ja ne olivat myös ympäristöystävällisiä. Säilöntäteknologian kehittyessä hiihtokeskus investoi vuonna 2020 uusiin säilöpeitteisiin, joiden ansiosta lumihävikki laski reilusta 30 prosentista jopa 5 prosenttiin. Uudella Finnfoam-eristeisiin perustuvalla järjestelmällä on erittäin merkittävät ekologiset ja taloudelliset vaikutukset. Perinteisillä lumen säilöntään käytetyillä menetelmillä kesän lämmön aiheuttama lumen hävikki on noin 20 - 60 %. 

    Kun syksy ja viileät kelit koittavat, säilöpeitteet riisutaan kasojen päältä pois kaivinkonetta ja sen terärullaa käyttäen. Yhden säilölumikasan avaamiseen peitteistä menee noin puolipäivää. Säilöpeitteet varastoidaan rullina odottamaan seuraavaa kevättä. Lumikasat levitetään lumitamppareiden avulla rinteisiin sekä ladulle. Kaikkien lumikasojen levittämiseen kuluu noin viikko. 

     

    Lumen säilönnän ympäristönäkökulma 

     

    Lumen säilöntä on erityisesti ympäristöystävällinen teko, sillä talven lumien hyödyntäminen seuraavalla kaudella vähentää lumetuksen tarvetta alkukauden lämpöisemmissä olosuhteissa. Näin voidaan säästää suuri määrä sekä vettä että energiaa lumetuksen alkaessa. 

TALOUDELLINEN VASTUU

Taloudellinen vastuu  

Levin maailmancupin ensimmäinen naisvoittaja kukitettiin 28.2.2004, kisan voitti Tanja Poutiainen. Vuonna 2006 Levillä alkoivat kilpailla sekä naiset että miehet ja miesten ensimmäisen kilpailun voitti Benjamin Raich 12.11.2006. Tapahtuman taustalla ovat Ski Sport Finland, Levin hiihtokeskus sekä Visit Levi. Tapahtumaa on kehitetty yhdessä pitkäjänteisesti kohtaamaan entistä paremmin yleisön, kilpailijoiden sekä alueen yrittäjien tarpeet, mutta kuitenkin niin, että kasvu ei johda varantojen häviämiseen. 

Lue lisää taloudellisesta vastuustamme  

  • Levin maailmancupissa tavarat ja palvelut pyritään tuottamaan ja tuomaan kuluttajalle nykyistä vähemmän ympäristöä rasittaen sekä luonnonvaroja ja energiaa säästäen. Tapahtumaa varten tehtävät tavarainvestoinnit, pyritään tekemään niin, että niillä on käyttöä Levillä myös muissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa ympäri vuoden ennen kuin ne taas otetaan käyttöön maailmancupin ajaksi eli tavaraa kierrätetään. Edistämme paikallistaloudellista kasvua ja työpaikkojen luomista. 

     

    Maailmancup työllistää ihmisiä ympäri vuoden ja enemmän tietysti vielä itse kilpailun aikaan. Lähtökohtana pidämme ihmisten työllistämistä paikallisesti, mutta joissakin tapauksissa työvoima pitää tuoda muilta paikkakunnilta tietotaidon tarpeen takia. Talkoolaisia kilpailussa on noin 300 ja suurin osa heistä tulee Kittilän alueen eri seuroista ja yhdistyksistä. 

    Haluamme vahvistaa paikallisuutta ja kannustamme kävijöitä monipuolisiin, omatoimisiin ja ohjattuihin luonto- ja kulttuurielämyksiin. Teemme aktiivista yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa ja tarjoamme yleisölle tietoa kohteista ja palveluista ennakkoon, helposti ja kiinnostavassa muodossa eri viestintäkanavissamme (nettisivut, Facebook, Instagram) sekä paikan päällä esimerkiksi tapahtumajuontajien kautta. 

     

    Toimimme yhteistyössä myös alueen asukkaiden kanssa ja jaamme esimerkiksi koko Lapin alueen peruskoululaisille vapaaliput tapahtumaan. Tänä vuonna liput tarjoaa Kittilässä toimiva kultakaivos Agnico Eagle. Kannustamme vierailijoita viipymään pidempään Levin alueella. Pidempi viipymä lisää kulutusta kohteessa ja korkean sesongin ulkopuolella matkustaminen tasaa tulo- ja työllisyysvaikutuksia koko vuodelle. 

  • Levin maailmancupin tavoitteena on viestiä avoimesti, rehellisesti ja oikea-aikaisesti. Viestimme Levin arvoista, palveluista ja viestimme yhdenmukaisesti ja vastuullisesti eri kohderyhmille sekä kotimaassa että kansainvälisesti. 

sosiokulttuurinen vastuu

Matkailulla on positiivisia vaikutuksia paikalliseen talouteen ja työllisyyteen. Lapin alueella on tavoitteena saada matkailu entistä enemmän ympärivuotiseksi kestävän kehityksen kannalta. Marraskuussa järjestettävä Levin maailmancup-kisa tukee ympärivuotisuuden tavoitetta. Levin maailmancup haluaa tuoda aluetta tunnetuksi kävijöille. Paikallinen tietämys ja kulttuuri ovat lähtökohta mm. elämysten tarjonnassa. Alueen kulttuurillinen kattaus on hyvin esillä esimerkiksi kisalauantaina ja sunnuntaina tapahtumatorilla, jota kutsumme Lapland Avenueksi. Kävijä pääsee tutustumaan lappilaisuuteen, lähituottajiin, palveluihin ja tapahtumiin omassa tahdissaan. 

  • Kulissien takana tehdään kovasti töitä, jotta tapahtuma tarjoaisi parhaan mahdollisen elämyksen kisaajille, yleisölle, TV-katsojille, yhteistyökumppaneille sekä tapahtuman tekijöille. Saumaton yhteistyö viranomaisten, paikallisten yrittäjien ja talkoolaisten myötä rakentaa yhteistä alueidentiteettiä. Seuratoimijat tuottavat arvokkaita ratkaisuja ja samalla vahvistavat omaa yhteisöllisyyttään. Kun Levin maailmancup kerää laskettelijat yhteen avaamaan kauden, on yhteishenki käsin kosketeltavan upea. Kaikilla on sama päämäärä: Nauttia maailman parhaasta alppihiihdosta sekä Lapin taiasta. 

     

    Lappi ja lappilaisuus huokuu vieraanvaraisuutta. Kun junantuoma saapuu Lappiin, hänet haetaan kentältä, näytetään niitä lempipaikkoja, ruokitaan ja viihdytetään, kunnes on kotiin paluun aika. Lappilainen ei jätä vierastaan oman onnen nojaan, vaan laittaa omat tarpeensa kakkoseksi ja vieraan ykköseksi. Ja se tulee luonnostaan aidoilta lappilaisilta. Ihmiset otetaan vastaan lämpimästi, kaikkia kohdellaan tasavertaisesti ja heistä pidetään hyvää huolta. Kylään saa tulla milloin vain - ihmiset ovat aina tervetulleita, ovi auki. Lappilainen ottaa huomioon ja on läsnä. 

     

    Levin maailmancupin tavoitteena on parantaa kävijöiden mahdollisuuksia lisätä sosiaalista, psyykkistä ja fyysistä hyvinvointiaan. Tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen kansallisesti ja maailmanlaajuisesti. Suomi ja Lappi on yksi maailman turvallisimmista paikoista. Varmistamme tapahtuma-alueen ja palveluiden kävijäturvallisuuden, joka on meille erittäin tärkeää. 

  • Levin maailmancupissa pääset lappilaisen makujen maailmaan. Tarjolla on paikallisyrittäjien tuotteita ja ruoka on pääasiassa luomua sekä lähiruokaa. Ruokahävikki koitetaan pitää mahdollisimman pienenä. Kisaviikonlopun aikana kuluu tietenkin paljon ruokaa niin kilpailijoilla, yleisöllä, vierailla, medialla ja työntekijöillä. 

    - Kerromme asiakkaille ruuan alkuperän ja mahdollisuuksien mukaan ruuan tarinaa. Eli esimerkiksi marjat ja sienet ovat täällä käsin poimittuja ja todellista superfoodia, sillä Lapissa aurinko paistaa koko kesän 24/7, mikä tarkoittaa, että niissä on enemmän vitamiineja kuin esimerkiksi etelän marjoissa, kertoo Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen.  

     

    Levin maailmacup toivoo, että vastuullisuus näkyy myös vieraiden toiminnassa paikan päällä, missä on edelleen maailman puhtain ilma ja josta olemme niin ylpeitä. 

Tässä muutama vinkki sinulle 

- Muistathan sammuttaa mökistäsi / hotellihuoneestasi aina valot lähtiessäsi. 
- Käytä vettä säästeliäästi ja pidä suihkukäynnit lyhyinä. Levillä ollessasi voit edelleen juoda vesihanavettä ihan normaalisti sitä keittämättä. 
- Jos lähdet ulkoilemaan tunturiin, jaksathan kantaa kaiken sen takaisin mitä otit lähtiessäsi mukaan. 
- Kierrätä. Leviltä löytyy eri lajittelupisteitä, voit tarkistaa paikat tästä linkistä. 
- Voit vuokrata talvivaatteet paikan päällä, niin sinun ei tarvitse ostaa omia mikäli et sellaisia omista.  
- Levillä kulkee Ski Bussi joka päivä, voit siis jättää autosi parkkipaikalle ja kulkea yhteiskuljetuksella. 
- Levin Hullu Poron edestä sekä Gondoli 2000 -hissin parkkipaikalta löytyy sähköautojen latauspisteet.