World Cup Levi 20 vuotta – Tarina tapahtuman synnystä nykyhetkeen
(C) Teemu Moisio
World Cup Levi on pitkäjänteisen ja ennen kaikkea tavoitteellisen työn huipentuma, joka ei olisi varmasti nähnyt päivänvaloa, elleivät muutamat avainhenkilöt olisivat uskoneet asiaansa. Ensimmäiset ajatukset pujottelun maailmancupin laskemisesta Levin rinteillä syntyivät vuoden 1996 rinnekartoituksen yhteydessä. Rinnealueella oli tuolloin vain yksi ongelma: siellä kasvoi metsää tunturin puurajaan saakka, hissiä ei ollut eikä myöskään mitään muutakaan infraa. Leviläinen päämäärätietoisuus horjui muiden puheissa, kun ilmoille päästettiin ajatus Suomen ensimmäisen gondolihissin rakentamisesta rinteeseen ja pujottelun maailmancup-kilpailun saaminen Suomeen ja Leville. Tuolloin 1990-luvun lopulla maamme hiihtokeskukset olivat pääosin ankkurihissivetoisia ja tuolihissejäkin oli vain muutamissa isoimmissa hiihtokeskuksissa. Julkilausuma kuitenkin uuden rinteen ja hissin rakentamisesta oli annettu ja avausajankohdaksi oli päätetty vuoden 1999-2000 vuoden vaihde. Yksi monista tärkeistä taustavaikuttajista gondolihissihankkeessa oli ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispa Johannes, siviilinimeltään Johannes Wilho Rinne, joka ennen piispaksi vihkimistään toimi Kittilän yhteislyseon rehtorina ja Kittilän matkailulautakunnan puheenjohtajana. Uudenvuoden yönä 2000 arkkipiispa Johannes vihki uuden hissin käyttöön ja hissi aukesi 1.1.2000 klo 00.01.
(C) Teemu Moiso
- Alkuun oli aika vaikea saada rahoitusta koko hankkeelle. Ei se ollut tuon ajan Suomessa oikein tavallista, että rakennetaan alpeilta tuttu gondolihissi vuorettomaan maahan ja pyritään saamaan maailmancupin alppihiihtokilpailu vailla aiempaa menestystä lajin parista. Oli kuitenkin muutamia meidän paikallisten lisäksi, jotka näkivät hankkeessa mahdollisuuden. Tuolloinen kulttuuriministeri Suvi Lindén suhtautui ajatuksiimme positiivisesti ja lähti ajamaan asiaa ministeriössä eteenpäin voittoisalla tavalla. Myös pitkän linjan alppihiihtovaikuttaja Martti Uusitalon työ kansainvälisen hiihtoliitto FIS:n counsilina oli merkittävä, ja jopa käänteen tekevä asia onnistumisellemme. Lopullisen pisteen maailmancup-hankkeen käynnistymiselle toi Kalle Palanderin pujottelun maailmanmestaruus Vailin MM-kilpailuista vuonna 1999”, muistelee Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari ja näyttää työpöydällään yhä säilyttämäänsä Suvi Lindénin kuvalla koristeltua tulitikkuaskia. Tästä voi jokainen päätellä tehdyn työn merkitystä ja pitkään jatkunutta arvostusta.
Kulttuuriministeriön avulla saatu rahoitus toi kirjaimellisesti sitä kuuluisaa valoa tunnelin päähän. Kansainvälisen hiihtoliiton sääntökirja maailmancupin kilpailuiden järjestämisen osalta kertoi, että rinteen valojen tehoksi riittää 85 luxia ja valoja luonnollisesti Lapin kaamoksessa tarvittiin paljon.
- Soitin MTV3:lle ja kysyin kuinka paljon valoihin tarvitaan tehoa, että voidaan toteuttaa kansainvälisesti näyttävä ja uskottava tv-lähetys tulevista Levin kilpailuista. Vastaus oli 800 luxia, joten laitoimme 900 luxin valot, vaikka kilpailuiden järjestämisoikeuksista ei ollut tuolloin vielä tietoakaan. Nyt 20-juhlavuoden kunniaksi vaihdoimme valot uusiin ja vielä parempiin, kertoo Palosaari.
“Soitin MTV3:lle ja kysyin kuinka paljon valoihin tarvitaan tehoa, että voidaan toteuttaa kansainvälisesti näyttävä ja uskottava tv-lähetys.”
Kansainväliset pujottelukilpailut saapuvat Leville
Vuoden 2000 alussa uusi rinne hisseineen ja ravintolarakennuksineen oli valmis, mutta maailmancupin pujottelukilpailut puuttuivat. Paria vuotta aiemmin aloitettu todellinen työ kilpailuiden saamisen eteen alkoi kuitenkin tuottaa tulosta, kun Levi isännöi ensimmäisiä miesten Eurooppa Cupin kilpailuita marraskuussa 2000. Lajeina tuolloin olivat pujottelu ja suurpujottelu. Molempien suurpujottelupäivien voittajana palkittiin Sami Uotila.
- Me teimme jo ensimmäisen Eurooppa Cupin kilpailun maailmancupin konseptilla. Olimme valmiiksi päättäneet eri elementit, jotka korostuvat kilpailuissa ja ne ovat pitkälti samoja asioita, jotka ovat edelleenkin mukana. Voittajien rahapalkinnot olivat maailmancupin palkintojen luokkaa, maalialueen takana oli saunat, paljut, elävää tulta, poroja ja totta kai myös revontulia taivaalla. Koitimme saada myös tv-yhtiöitä paikalle, mutta mediaväki ei kuitenkaan syttynyt ajatuksesta, joten päätimme tehdä tv-tuotannon itse vailla julkaisijaa. Sen kanssa kävi lopulta meidän kannaltamme hyvä tuuri, kun seuraavalla viikolla peruttiin maailmancupin kilpailut Keski-Euroopassa ja Eurosportille jäi tyhjää lähetysaikaa. Silloinen Eurosportin alppihiihtoselostaja Jukka Pelkonen oli nähnyt meidän nauhat ja päätti ajaa ne Eurosportilla ulos. Saimme valtavan kansainvälisen tv-näkyvyyden myötä välitettyä viestin, että me teemme täällä asiat hieman toisella tavalla ja meidän ei todellakaan tarvitse hävetä sitä, kertoo Palosaari.
Ensimmäisen kilpailun alla tahto ja usko tekemiseen oli kova, mutta täytyy myös muistaa, että suomalaisen alppihiihdon elämänlanka, Kalle Palanderin pujottelun maailmanmestaruudesta huolimatta, oli tuolloin vielä melko hatara ja ohut. Tanja Poutiaisen palkintokaapista puuttui vielä kolme kristallipalloa ja olympiamitalit, jossa Suomi oli melko tuntematon alppihiihtomaa, jossa menestys odotti vielä tulemistaan. Niinpä silloisen Hiihtoliiton alppihiihtojaoksen ja Levi Ski Resortin riski oli jo taloudellisessakin mielessä vähintäänkin merkittävä.
(C) Teemu Moisio
- Se koko kilpailua edeltävä viikko oli aivan karmea. Vettä satoi viikon yötäpäivää putkeen. Olin tuolloin apulaiskilpailunjohtajana, Tapio Kokon toimiessa kilpailunjohtajana. Kansainvälisen hiihtoliiton Eurooppa Cupin kilpailunjohtajana toimi tuolloin Markus Waldner, joka sittemmin on toiminut jo vuosia samassa positiossa, mutta maailmancupin puitteissa. Olimme suolanneet kisarinteen, merkanneet radat ja suksi upposi edelleen syvälle sohjoon ja mietin, että mitenhän tämän kaiken kanssa käy. Kisoja edeltävänä iltana sade kuitenkin lakkasi ja lämpötila laski pakkasen puolelle, mäki oli aamulla kuin pystyyn nostettu jääkiekkokaukalo. Radiokeskustelu ensimmäisen kilpailupäivän alussa minun, Tapion ja Markuksen välillä, jossa Markus antaa tuomion olosuhteista on jäänyt hyvin mieleeni: This is fu**ing great! Rinne oli seuraavat neljä kilpailupäivää täydellisessä kunnossa. Uskon, että jos sade olisi jatkunut, niin mahdollisesti kaikki kilpailut olisi jouduttu perumaan ja se olisi varmasti huuhtonut myös haaveet maailmancupista Levillä, muistelee Petri Tuomikoski.
“This is fu**ing great!”
Petri Tuomikoski on sittemmin tehnyt merkittävän uran sekä hiihdonopetuksen että alppihiihtovalmennuksen parissa Suomessa. Tuomikoski on toiminut vuodesta 2010 alkaen Levin maailmancupin kilpailunjohtajana Tapio Kokon jäätyä eläkkeelle. Päätyökseen Tuomikoski toimii Levi Snow Sport Academyn koordinaattorina vastaten koko akatemian huippu-urheilun ja koulutustoiminnan koordinoinnista.
Maailmancupin osakilpailun saaminen Leville vaati toki tuuriakin, mutta ennen kaikkea kyse oli kovasta tahdosta ja työstä, jota tehtiin yhdessä yhteisen päämäärän eteen. Kilpailu ei ole koskaan ollut talouden näkökulmasta järjestäjille äärettömän kannattavaa toimintaa, mutta jos asiaa katsoo markkinoinnin näkökulmasta koko Levin alueen silmin, niin tapahtumalla on ollut erittäin suuri vaikutus koko matkailukeskuksen kansainvälistymiseen. Oudot ja omaperäiset suomalaiset ovat synnyttäneet ilmiön ja perinteen, jota odotetaan vuodesta toiseen. Ensimmäisen Eurooppa Cupin jälkeen ei vielä kuitenkaan ihan ymmärretty lappilaista mystiikkaa, saati huumoria.
- Kilpailijat, jotka eivät olleet Levillä, rupesivat tv-lähetyksen jälkeen kysymään täällä kilpailleilta, että oliko siellä Suomessa todella niin puutteelliset olosuhteet miltä televisiossa näytti? Tehtiinkö siellä oikeasti ruokaa nuotioilla, peseydyittekö oikeasti kilpailualueella puutynnyreissä ja kuljitte reessä porojen vetäminä? Todellisuudessa majoitukset oli järjestetty viimeisen päälle hotelleissa ja ruoka oli myös samaa tasoa, naurahtaa Palosaari.
Eurooppa Cupista maailmancupiin
Alppihiihdossa tapahtui Suomessa paljon vuosituhannen alussa. Markkinointikoneisto toimi, sponsorisopimuksia tehtiin ja suomalaista alppihiihtoa vietiin tiukassa otteessa kohti maailman kilparinteitä. Näiden toimien takana on toki ollut monia avainhenkilöitä, mutta ilman Martti Uusitalon panosta lohtu olisi voinut jäädä laihaksi monellakin rintamalla. Uusitalon merkitys toki aluksi naisten päävalmentajana ja sen jälkeen Hiihtoliiton lajipäällikkönä, mutta ennen kaikkea sponsorirahan keräämisessä on ollut merkittävä kotimaisen alppihiihdon nousulle. Vuodet Kansainvälisen hiihtoliiton palveluksessa varmistivat myös sen, että sanansaattaja Suomesta ja Leviltä oli olemassa ja viesti meni perille. Tätä nykyä Uusitalo toimii yhtenä neljästä Kansainvälisen hiihtoliiton varapresidenteistä.
Lopulta pitkäjänteinen työ tuotti tulosta ja alppihiihdon kuninkuusluokan valkoinen sirkus laskeutui Levin paukkuvaan pakkaseen 28.2.2004. Kilpailu järjestettiin kaksipäiväisenä naisten kilpailuna. Ensimmäisen kilpailupäivän aamuna pakkasta oli lähemmäs 30 astetta, kun lähtönumerolla yksi kilpaillut Tanja Poutiainen nosti sauvat lähtöviiksen yli ja ponnisti radalle. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ykkönen oli edelleen ykkönen ja jotain suurta oli tapahtumassa. Poutiainen oli toki laskenut tuolloin jo parin edellisen kauden aikana maailmancupin palkinnoille, mutta mahdollisesta Levin kilpailun voitosta kukaan tuskin uskalsi haaveilla ääneen.
Tanja Poutiainen laski uransa ensimmäiseen maailmancupin osakilpailuvoittoon ensimmäisessä Levillä järjestetyssä maailmancup-tapahtumassa 20 vuotta sitten. (C) Nisse Schmidt
- Totta kai urani ensimmäinen maailmancupin voitto Levillä lähtönumerolla yksi ja vielä Levin ensimmäisessä kilpailussa on se kaikista rakkain ja tärkein muisto koko urheilu-uraltani. Olen kuullut sellaisenkin tarinan, että joku rovaniemeläinen oli seurannut kilpailua radiosta ja kun kuuli, että olen johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen, oli hän hypännyt autoon ja ajanut Leville seuraamaan toisen kierroksen. Laskin kymmenen vuotta vielä sen jälkeen, joten hienoja muistoja toki mahtuu matkalle paljon, mutta tietyllä tapaa se kuljettu matka suomalaisessa alppihiihdossa ennen Levin maailmancupia on myös todella tärkeä. Me treenasimme paljon Levillä maajoukkueen kanssa jo 1990-luvun lopulla. Muistan kun olimme vuonna 1996 Levillä leirillä ja tuolloinen päävalmentajamme Martti Uusitalo oli käynyt Jouni Palosaaren ja muiden leviläisten kanssa laskemassa nykyistä Levi Black-rinnettä. Martti kertoi, että siellä on kansainvälisen kilparinteen normit täyttävä profiili ja sinne aletaan suunnittelemaan uutta rinnettä ja gondolihissiä. Siitä neljän vuoden päästä Sami Uotila voitti samassa paikassa, kertoo Tanja Poutiainen-Rinne.
Tanja Poutiaisen uran ensimmäistä maailmancupin osakilpailuvoittoa juhlittiin Levillä riehakkaasti vuonna 2004. (C) Nisse Schmidt
Tanja Poutiainen-Rinteen merkitys koko Leville ja myös maailmancupille on merkittävä. Pitkä urheilu-ura lajin ehdottomalla huipulla sekä vuosia kestänyt yhteistyö Levin kanssa on jättänyt positiiviset jälkensä koko matkailukeskukselle. Tanja on perheineen edelleen tuttu näky Levillä.
“Olen aina tuntenut oloni tervetulleeksi Leville.”
- Vietämme Levin mökillämme todella paljon aikaa ja se on meidän toinen kotimme. Olen aina tuntenut oloni tervetulleeksi Leville ja siellä on paljon tekemistä ja myös tuttavia, päättää Tanja.
Tanja on pysyvässä roolissa edelleenkin Levin kilpailuiden järjestämisessä, vaikka päivätyö oman yrityksen Comeback Centerin parissa viekin paljon kiireellisen perheen äidin arjesta. Comeback Centerin lähivuosien tavoite on kasvaa maamme johtavaksi kokonaisvaltaisten urheiluvammojen kuntouttajaksi. Tanjan kotikaupungissa Rovaniemellä toimivan yrityksen asiakkaat koostuvat eri lajien urheilijoista sekä myös ihan tavallisista aktiiviliikkujista. Vastaavia toimijoita, joilla on huippu-urheilun vaatimustason mukainen fysioterapia-, urheiluvalmennus- ja lääketieteellinen osaaminen sekä majoitus ja ruokailut saman katon alla, on harvassa.
Lumipula, palkintoporoja ja korona
Maailmancupin paikka kilpailukalenterissa oli vuoteen 2006 saakka helmikuun lopulla, josta se siirrettiin koko pujottelucupin avausosakilpailuksi marraskuulle. Vuonna 2006 siis kilpailtiin Levillä kahteen kertaan. Tuolloin myös miehet liittyivät mukaan ja näin pujottelukautta alettiin avata Leviltä. Suomen Lappi miellettiin lumivarmaksi paikaksi aloittaa kausi ja Levillä tehtiin kaikki voitava sen eteen. Luonto kuitenkin puuttui peliin, ja ajatus siitä, että marraskuussa Levi Blackia peittää metrin paksuinen lumivaippa muodostui haastavaksi. Niinpä kilpailut on jouduttu peruttamaan kolme kertaa, vuosina 2007, 2011 ja 2015. Jokainen peruutus on ollut totta kai pettymys sekä urheilijoille, tapahtuman järjestäjille ja myös lajia seuraavalle kansalle. Vuoden 2015 jälkeen Levillä aloitettiin lumen säilöntä, jonka turvin kilpailut tänäkin päivänä järjestetään.
Vuonna 2013 syntyi ajatus poron antamisesta palkinnoksi kilpailun voittajalle. Tarina poropalkintojen synnystä on leviläisittäin hyvin tyypillinen. Vuonna 2013 kilpailun yhteistyökumppanuuksista vastannut Mikko Luukkaa sattui samalle lennolle Michael Langin kanssa, joka on koko alppihiihdon maailmancupin perustaja Jean-Jacques ”Serge” Langin poika. Lennolla herrat olivat ideoineet, että rahapalkinnon lisäksi olisi hienoa antaa elävä poro voittajalle. Toinen ideanikkari, tuolloinen Levin maailmancupin pääsihteerinä toiminut Mikko Saarinen sai kuulla loistoideasta lennon laskeuduttua, jonka jälkeen asiaa lähdettiin viemään Kansainvälisessä hiihtoliitossa eteenpäin. Kun lupa sieltä heltisi, soitti Saarinen Kittilän Könkäällä Ounaskievarin porotilaa pyörittävälle Johanna Hietaselle ja tiedusteli, olisiko mahdollista saada poroa palkinnoksi. Johanna syttyi ideasta ja niinpä edelleenkin palkintoporot tulevat Ounaskievarista.
Itävaltalainen Marcel Hirscher ensimmäisen palkintoporonsa, isänsä mukaan nimetyn Ferdinandin, kanssa vuonna 2013. (C) Teemu Moisio
Suomessa poron antaminen palkinnoksi ei ole kovin kummoinen asia, mutta maailmalla se ylittää uutiskynnyksen. Poro on Yhdysvalloista käsin katsottuna melko vierasperäinen laji, ja Mikaela Shiffrinin voittamat seitsemän poroa ovat olleet uutisissa laajalti. Hän on nimennyt osan voittoporoistaan hänelle merkityksellisten henkilöiden mukaan. Porotokkaan kuuluvat Lorax, joka on saanut nimensä Shiffrinin edesmenneen isän ja muun perheen mukaan, Sunny poro on nimetty joukkuekaveri Ava Sunshinen mukaan, joka laski ensimmäisessä maailmancupissaan pisteille vuonna 2022. Ingemar taas on kunnianosoitus ruotsalaiselle alppihiihtäjä Ingemar Stenmarkille, jonka Shiffrin ohitti voittojen määrässä vuonna 2019.
Mikaela Shiffrin (USA) ja hänen ensimmäinen voittoporonsa. (C) Teemu Moisio
Korona toi myös omat haasteensa kilpailulle, mutta ei se sentään lumipulan kaltainen ongelma ollut, joten kilpailut pidettiin korona-aikana aivan normaalisti. Miesten kilpailun korona kuitenkin vei Leviltä pois neljäksi vuodeksi, kunnes nyt tapahtuman juhlavuotena miesten pujottelucupin avaus on tehnyt paluun Leville.
Vapaaehtoiset ovat tapahtuman selkäranka
Kilpailu näyttää televisiosta täysin erilaiselta mitä se todellisuudessa on. Tv-kamera seuraa urheilijaa startista maaliin ja kuvassa vain harvoin vilahtaa mitään muuta, mutta itse rinteessä tilanne on täysin toinen. Tapahtuma työllistää noin 300 vapaaehtoista ja he ovatkin koko tapahtuman selkäranka, joista monille tuo marraskuinen viikonloppu on ollut jo vuosia kestävä perinne. Nuorimmat tästä talkooporukasta ovat osallistuneet tapahtumaan jo lasten vaunuissa ja sittemmin kasvaneet osaksi tapahtumaorganisaatiota.
Vapaaehtoisia vuodelta 2012. (C) Teemu Moisio
Lopuksi
World Cup Levi, Levin maailmancup, MC, Lapland Alpine Races, kutsumanimiä tapahtumalle on monia. Nimet ovat osoitus tapahtuman tärkeydestä sen tekijöille sekä ennen kaikkea Levin alueelle. Ilman yhteistyötä, tapahtuman vapaaehtoistyöntekijöitä sekä ennen kaikkea aikanaan lähes utopistiselta tuntunutta ajatusta ja työtä sen toteutumisen eteen Levi Blackissa tuskin kilpailtaisiin.
World Cup Levi on kruunun jalokivi, josta jokainen leviläinen on aidosti ylpeä.
Teksti ja kuvat:
Teemu Moisio
Artikkelin alkuperäinen julkaisu luettavissa kauden 2024-2025 LeviLife -lehdestä.